keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Suurkiitos äänestäjilleni ja Hyvää Joulua!

Lokakuun 26. päivän ilta oli uskomaton. Palatessani vaalipaikan valvojan tehtävästäni kotiin ensimmäiset äänimäärät olivat tiedossa, ja kun hetken odotimme, ilmestyi nettiin ilmeisesti Littoisten alueen äänimäärät ja siinä vaiheessa sydän melkein pysähtyi! Kuntavaalissa saamani äänimäärä oli mielettömän hieno. Tuloksesta olin valtavan hämmentynyt, mutta myös valtavan iloinen. Olin saanut hienon luottamuksen lukuisilta lietolaisilta ja sellaisesta asetelmasta tuntuu hurjan hienolta lähteä luottamustehtäväänsä hoitamaan. Olen liikkeelle todella monen ihmisen valtuuttamana ja yhteisiä asioita eteenpäin viemässä! Kiitos antamastanne tuesta!



Pitkin marras- ja joulukuuta on nyt sitten käyty luottamuspaikkaneuvotteluja ja me vihreät olemme saamassa hyvät lähtöasetelmat seuraavaksi nelivuotiskaudeksi. Lautakuntapaikkamiehitykset eivät vielä ole julkisia, mutta varsin ilmeistä on, että pääsemme kiinni lautakuntatyössä sellaisiin tehtäviin, jotka ovat meidän henkilökohtaisia vahvuusalueitamme.



Keskustelen valtuustokauden aikana tosi mielelläni teidän kanssanne yhteisistä kunnan asioista. Ottakaa yhteyttä, kun tiedossanne on jotakin, mitä pitäisi ehkä yhdessä viedä eteenpäin. Sähköposti tulee perille nimelläni (at) utu.fi ja puhelinnumero on 040-7338036. Yhteystiedot löytyvät vuoden alusta myös kunnan sivuilta. Ja mielelläni kylillä liikkuessani juttelen teidän kanssanne:)



Haluan toivottaa kaikille tukijoilleni oikein ihanaa joulunaikaa! Levätään, kerätään voimia ja ollaan läheisten kanssa. Jaksamme sitten taas paremmin jatkaa arkea eteenpäin!

Ei kommentteja: